Kosteusmittauksen menetelmät

Rakenteiden kosteuden tutkiminen vaatii useiden eri menetelmien yhdistämistä. Ammattilaisen työkaluvalikoima koostuu erilaisista menetelmistä, joista jokaisella on omat soveltuvuuskohteensa. Menetelmän valinta riippuu tilanteesta, onko kyseessä pintakosteuskartoitus kylpyhuoneeseen, betonivalun kuivumisen mittaaminen tai piilevän vesivahingon etsiminen yläpohjasta. Tässä oppaassa avaamme yleisimmät tutkimusmenetelmät, jotta ymmärrät miten kartoitus todellisuudessa suoritetaan.

Pintakosteusmittaus

Pintakosteuden mittaaminen on menetelmistä yleisin, nopein ja kevyin. Se perustuu sähkökenttään ja materiaalin kapasitanssin mittaamiseen. Kun laitteen anturi asetetaan laatan tai muovimaton pintaa vasten, laite lähettää sähkömagneettisen signaalin, joka ulottuu yleensä noin 2-4 senttimetrin syvyyteen rakenteeseen. Vedellä on hyvin erilainen dielektrinen vakio verrattuna kuivaan rakennusmateriaaliin, minkä ansiosta laite havaitsee kosteuden muutokset heti.

Tämän menetelmän suurin etu on se, ettei pintamateriaaleja tarvitse rikkoa lainkaan. Se on ihanteellinen työkalu kylpyhuoneiden ja keittiöiden riskialueiden nopeaan läpikäyntiin esimerkiksi osana laajempaa kosteuskartoitusta. Menetelmällä on kuitenkin selkeä rajoite: se ei anna absoluuttista mittalukemaa (esimerkiksi suhteellista kosteusprosenttia), vaan paljastaa ainoastaan alueelliset kosteuspoikkeamat. Jos mittari näyttää "punaista", se on asiantuntijalle merkki siitä, että kyseinen kohta vaatii tarkempaa, rakenteita rikkovaa tutkimusta tarkan tilanteen selvittämiseksi.

Porareikämittaus

Kun halutaan täsmällistä, tieteellisesti pätevää tietoa rakenteen sisäisestä tilasta, porareikämittaus on ainoa luotettava vaihtoehto. Sitä käytetään laajasti muun muassa betonirakenteiden kuivumisen varmistamisessa sekä osana laajempaa kosteuskartoitusta, kun tutkitaan esimerkiksi maanvaraisen laatan ja valesokkelin kuntoa.

Prosessi alkaa reikien poraamisella tutkittavaan materiaaliin haluttuun syvyyteen. Syntynyt porauspöly imuroidaan huolellisesti pois, jonka jälkeen reikään työnnetään mittaputki. Putki tiivistetään huolellisesti yläpäästään, jotta huoneilman kosteus ei pääse vääristämään tuloksia. Tämän jälkeen on odotettava. Kosteuden tasaantuminen reiän sisällä ympäröivää rakennetta vastaavaksi kestää useita päiviä, toisinaan jopa viikkoja riippuen materiaalista ja lämpötilasta. Vasta tasaantumisajan jälkeen asiantuntija palaa paikalle, pudottaa kalibroidun anturin putkeen ja lukee tarkan suhteellisen kosteuden (RH-prosentin). Tämä menetelmä on vaativa ja vaatii tekijältään Rakennustiedon (RT-kortisto) ohjeistuksien millintarkkaa noudattamista.

Viiltomittaus

Viiltomittausta käytetään lähinnä märkätiloissa, joissa lattiapinnoitteena on muovimatto. Menetelmässä muovimattoon tehdään pieni viilto, josta anturi työnnetään maton ja betonin väliin. Mittauksella saadaan tarkka kuva juuri tuon kriittisen rajapinnan kosteustilanteesta. Koska muovimatto on itsessään tiivis vedeneriste, pintamittari ei aina kerro koko totuutta maton alle mahdollisesti kertyneestä kapillaarisesta kosteudesta. Viilto voidaan toimenpiteen jälkeen sulkea kuumahitsaamalla, jolloin lattia on jälleen vesitiivis.

Tutkakuvaus ja mikroaaltotekniikka

Uudempaa teknologiaa edustavat mikroaaltotutkat ja radiotaajuuksilla toimivat mittalaitteet. Nämä laitteet pystyvät havaitsemaan kosteuden jopa kymmenien senttimetrien syvyydestä rikkomatta rakenteita. Niitä käytetään paljon tasakattojen eristetilojen tutkimisessa sekä paksujen betonirakenteiden kartoituksessa. Mikroaaltotekniikka on erittäin nopea tapa koota kolmiulotteista "karttaa" kosteuden levinneisyydestä suurilla alueilla. Vaikka laite on kallis ja vaatii erityisosaamista, se voi säästää valtavasti rahaa, sillä vian laajuus pystytään rajaamaan tarkasti ennen purkutöiden aloittamista.

Lämpökameran käyttö

Vaikka lämpökamera itsessään ei mittaa kosteutta, se on korvaamaton apuväline laajoissa kosteuskartoituksissa. Vesi johtaa ja varastoi lämpöä eri tavalla kuin kuiva rakennusmateriaali. Lisäksi haihtuva kosteus viilentää pintoja. Lämpökameralla voidaankin nopeasti paikantaa poikkeuksellisen viileät alueet esimerkiksi seinistä tai katoista, jotka saattavat viitata piilevään kosteusvaurioon tai putkivuotoon eristetilassa. Näistä epäilyttävistä kohdista voidaan sitten ottaa tarkemmat arvot pintamittarilla tai porareikämittauksella.

Miten oikea menetelmä valitaan?

Alle olemme koonneet taulukon, joka havainnollistaa eri menetelmien tyypillisimmät käyttökohteet:

Tulosten asiantunteva tulkinta

Mikään edellä mainituista menetelmistä ei anna suoraa "kyllä" tai "ei" vastausta siihen, onko rakennuksessa korjausta vaativa vaurio. Tulosten tulkinta on viime kädessä pätevöityneen asiantuntijan vastuulla. Esimerkiksi tietyissä vanhoissa rakenteissa 85 % suhteellinen kosteus voi olla täysin normaali lukema kyseiselle vuodenajalle, kun taas nykyaikaisessa, höyrysulullisessa väliseinässä se on selvä hälytysmerkki. Tästä syystä pelkkiin laitteisiin luottaminen ilman rakennusfysikaalista ymmärrystä on valtava riski. Asiantuntija osaa yhdistää mittaustulokset, aistinvaraiset havainnot ja rakenteen teknisen iän yhdeksi loogiseksi ja luotettavaksi kokonaisuudeksi.